Kuunhuipun aikaan
Vinhatuuli tassutteli aukiolle. Myöhäisen lehtikadon tuuli hyväili nuoren kollin turkkia kun hän istahti keskelle Vaahteraklaanin aukiota. Hän sulki silmänsä ja jäi vahtiin hämärään. Pieni hymy levisi kollin karvaisille kasvoille, kun tunsi Myrskylinnun lempeän tuoksun viilettävän kuononsa alta ja tassuttelevan sotureiden pesään. Tuuli kutitti Vinhatuulen nenää ja sai kollin laskemaan päänsä alas. Hän hetken vielä maisteli ilmaa, mutta kävi lopulta vahtiin Soturiseremonian mukaisesti. Tätä hän oli odottanut kauan, ja nyt kun se tapahtui, ilo kihelmöi tassunpohjista aina kuonoon saakka.
"Kirveliä!" Kielokoski huusi vastaukseksi nuorelle oppilaalle ja tuo nyökkäsi. Ensimmäiset auringonsäteet saavuttivat parantajanpesän ja Höyhentassu ryntäsi aukiolle. Hän venytteli ja lähti hakemaan kirveliä. Hän nosti häntäänsä tervehdyksen merkiksi Vinhatuulelle joka oli valvonut koko yön. Nuori soturi uskalsi vihdoin avata silmänsä, mutta joutui sulkemaan ne oitis kun syysaurinko häikäisi hänen silmänsä. Höyhentassu jatkoi matkaansa. "Tuletko mukaan? Haen kirveliä Ukkosmahalle. Vinhatuuli nyökkäsi ja lähti jolkottamaan nuoren parantajaoppilaan perään. He tassuttelivat vierekkäin metsässä kunnes Vinhatuuli pysähtyi ja nuuhkaisi ilmaa. "Tuhkaklaani!" Kolli juoksi vainun perään ja saavutti sen heidän puolelleen rajaa, vanhan lahon puun sisään. Vinhatuuli vilkaisi Höyhentassua varoittavasti ja kömpi sisään.
To be continued...
